Säätämistä ja opiskelua
Hel 9. 2010 - qmies
Nyt myrkkyjen eritys tuntuu olevan kasvussa, niiden purkautuminen nopea ja lyhyt purskaus. Niitä voi tulla useampia päivän aikana, joko kävellessä, tai juuri kävelemisen jälkeen. Kun happohyökkäyksen alkuvaihe on ohi, kääntyy veren happamuuden kehitys toiseen suuntaan ja aiheuttaa mielenkiintoisen ilmiön. Alkuvaiheen oireet vaimenevat siten, että tinnitusta seuraamalla löytää sen kohdan, jossa happamuuden kasvu pysähtyy ja kääntyy laskuun.
Alkuvaihe loppuu siten, että tinnitus heikkenee, samoin kuin muutamat muut oireet, ja sitten tulee aivan hiljainen hetki, jonka jälkeen tinnitus alkaa uudelleen ja sen seuraksi tulee yleinen huono olo ja heikkous, päänsärky, lihaskipuja ja -jäykkyyttä ympäri kehoa, etenkin sääriin ja nilkkoihin ja oudon puuroutunut olo päässä. Jos syön jotain lievästi happamoittavaa, kuten banaanin, oireet heikkenevät, jos otan merisuolaa, ne voimistuvat eli tuo kofeiinin vieroitusoire johtuu happamuuden liian nopeasta laskusta.
Vaikuttaa siltä, kuin sitruuna tehostaisi neutraloimattomien happojen poistumista. Se pahentaa laskuvaiheen oireita, ja virtsa muuttuu happamammaksi. Vesijohtoveden ph on 5, ja kun lisään siihen noin puolen sitruunan mehun/1,5L, se laskee noin kolmeen. Kun happoja vapautuu päivällä, laskee virtsan ph vesijohtovettä juodessa noin 6,5-7 välille, sitruunavedellä ajoittain jopa 5-5,5. Kun oireita ei ole, on ph molemmilla 7.
Viimeöisen, voimakkaan emäksisöinnin vaikutukset tuntuvat tänään kihtisessä kintussa. Eilen koko päkiä oli kuin kuuma peruna, jolla ei kiinnostanut kävellä metriäkään enempää kuin oli pakko. Tänään se ei häiritse yhtään, kivut ovat enää hyvin heikot, jalkojen verenkierto toimii, ja niissä on helpottunut ja hyvä tunne. Joudun ilmeisesti tyhjentämään kertymät tällä tavalla säätämällä, ja kärsimään samalla kofeiini-, tai oikeammin, kusihappokrapulaa, aina uudestaan ja uudestaan. Kertaus on opintojen äiti, kiitos vaan, Paulig. Taidolla ja suurilla tunteilla, karttuu kusta päähän ja Juhlavaa Meininkiä loppuiäksi. Tällä tavalla kai syntyy kakkostyypin diabetes, jota runsas kahvin juonti estää, prof. Tuomilehdon mukaan.
Olisi kiva tietää, tai oikeastaan ei, paljonko Paulig nakitti voittoa. Jos olen juonut paketin viikossa, se tekisi 12 vuoden ajalta noin 1200€ ja rapiat päälle. Sillä rahalla ostin itselleni 8 vuoden maanpäällisen helvetin ja sisäelinvauriot, joiden mukaan elämä on järjestettävä todella tiukkaan raamiin loppuiäksi. Kiitti vitusti, Paulig ja Suomen puoskarikunta. Medialle lankeaa kiitos siitä, että se pimittää kansalta sellaisen tiedon, joka on vahingoksi suurteollisuuden intresseille, ja esittää tieteellisenä totuutena teollisuuden ja tutkijoiden masinoimaa myynninedistämis-disinformaatiota.
Mielenkiintoinen tuo tinnitus, että sitä seuraamalla voi arvioida happamuutta itsessään… Olen lukenut että eräässä tapauksessa tinnitusta oli tutkittu ja yritetty parantaa monin keinoin, mutta sitten potilas oli itse sattumalta huomannut tämän johtuvan happamuudesta/emäksisyydestä. Asia oli vaipunut jo unholaan mielessäni, ja olin epäillyt asian paikkansa pitävyyttä, mutta nyt kun luin samanlaisista kokemuksistasi, uskon tähän entistä enemmän.
Huomasin muuten juuri että myös minulla tinnittää korvat hieman, mutta voiko tämä johtua jostain muusta? Tinnitus on hyvin pientä, huomasin kun kuulokkeet olivat korvilla eikä mitään kuulunut.
Tinnitus voi varmaan aiheutua monista tekijöistä, mutta voit kokeilla sitä imeskelemällä noin 1/4 tl merisuolaa. Jos tinnitus johtuu virtsahapoista, se heikkenee melko nopeasti merisuolalla.
Eipä ole tullut suolaa ennen imeskeltyä ja tarvii sanoa että huh-huh mikä makuelämys, hrr. Tinnitus ei ainakaan vähentynyt, melkeinpä väittäisin että se koveni. Sitä on vaikea arvioida kun siihen kiinnittää huomiota, mutta jos jotakin pitäisi sanoa niin väittäisin että se koveni.
Nyt hetken kuunneltuani kuulokkeilla suolan imeskelyn jälkeen, huomaan tinnituksen selkeästi äänen läpi, mutta ennen en ole asiaan kiinnittänyt edes huomiota. Edelleen voisin väittää että tinnitus on pysynyt samana, mutten ole kiinnittänyt siihen huomiota, mutta kallistun melko varmasti jo siihen suuntaan että tinnitus koveni.
Sitten se voi johtua jostain muusta. Myös happojen liian nopea neutraloituminen aiheuttaa tinnitusta.
En ole mitenkään perillä suolan kemiasta, mutta neutraloiko suola emäksisyyttä ja happamuutta? Ensimmäinen tunne on että suola ei automaattisesti säätäisi ph:ta oikeaan suuntaan, mutta en olekaan kemisti
Eli siis jos happoni ovatkin liian emäksisiä, suola ei välttämättä auttaisi vaan pahentaisi tilannetta? Vai voiko näin ylipäätään olla…
Merisuolan mineraalit ovat täsmälleen samat kuin ihmisen veren. Merivettä on käytetty jopa infuusionesteenä, kun muuta ei ole ollut saatavissa. Puhdas vesi ja merisuola ovat ne perusaineet, joilla kehon kemia pysyy tasapainossa, niitä tarvitsevat kaikki eläväiset. Kehittyneemmät eläimet saavat mineraalit ravinnosta, koska tajuavat syödä sitä ravintoa, jolla elimistö toimii normaalisti. Ihmisen täytyy kikkailla, koska on etääntynyt todellisuudesta ja elää liiaksi tämän maailman virtuaalitodellisuudessa, joka pyrkii harhauttamaan meitä ja hyötymään tietämättömyydestämme, syöttämällä meille myrkkymuonaa, jolla eliitti tienaa ja kansa sairastuu, ja joutuu lääketeollisuuden hyödynnettäväksi.
Merisuola neutraloi happoja, en ole perehtynyt liiemmin tuohon vastapäähän, kun olen ollut hapan kuin tunkio siinä 25 vuotta ja yritän päästä niistä paskoista nyt eroon.