Vaarallisuus
Lok 16. 2008 qmies
Kofeiinilla on monta ominaisuutta joiden perusteella voi sanoa, että se todellakin on maailman vaarallisin huume, mutta aloitetaan sellaisista ominaisuuksista, jotka vaikuttavat riippuvuuden syntymiseen. Jos vertaamme sitä samaan puriinialkaloidiryhmään kuuluviin kokaiiniin ja heroiiniin, huomaamme sen eroavan niistä tavalla, joka tekee kofeiinista tässä suhteessa vaarallisimman näistä kolmesta.
-
Kokaiinilla ja heroiinilla on vahva päihtymysvaikutus, samoin vaikutuksen päättyessä seuraa selvästi koettava “krapula”.
- Kokaiinilla ja amfetamiineilla rabdomyolyysi kehittyy nopeasti, aiheuttaen helposti diagnosoitavat oireet. Kofeiini aiheuttaa rabdomyolyysiä hitaasti, ja juuri sen aiheuttama aivojen toksisen kuormituksen hidas nousu saa psyyken oireet nousemaan ikäänkuin tyhjästä, usein vasta vuosikausia kofeiininkäytön aloittamisen jälkeen.
-
Kofeiinin päihtymysvaikutus on heikko, jotenkin lääkkeenomainen, eikä aiheuta jälkioireita. Jo yksi kupillinen kahvia kolmena peräkkäisenä päivänä voi kuitenkin aiheuttaa neljäntenä vieroitusoireita. Oireet ovat kuitenkin niin heikot, ehkä vain kevyt päänsäryn aavistus, että sitä ei osaa yhdistää kahviin, tai sitten tulee vain mieleen, että voisi juoda kupposen, ja siitä se alkaa.
-
Käytön alussa kofeiini piristää, vaikutus kääntyy jatkuvassa käytössä huomaamatta siten, että aamuannoksella saa aivot käyntiin, päiväkahvi rauhoittaa, ja iltakahvi antaa rauhallisen yöunen. Tilanne kehittyy niin hitaasti, että sitä on mahdoton havaita.
-
Kofeiinin psyykkiset vaikutukset kehittyvät yhtä hitaasti, luovuus katoaa, samoin aloitekyky, persoonallisuus muuttuu, kognitiiviset kyvyt laskevat ajoittain hyvinkin voimakkaasti, syntyy aaltoileva toksinen dementia.
-
500mg kofeiinia ruiskeena, vie sinut psykoosiin. Sama määrä jaettuna päivän mittaan nautittuun viiteen kupilliseen kahvia aiheuttaa 10-20 prosentille jonkinasteisia oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä “psykofyysisten” oireiden kera tai ilman, maanis-depressiivisyyttä ja skitsofreniaa muistuttavaa psykoottisuutta. Ellei terveyskeskuslääkäri osaa diagnosoida sinua, hän kuittaa kaikki kipusi kuvitteluksi, tai sitten valehtelet saadaksesi huumelääkkeitä, ja patenttiratkaisuna tarjotaan viimeisen muodin mukaista kalleinta mielialalääkettä. Lähetettä erikoislääkärille on turha kysellä, olet pudonnut väliin loppuelämäksesi.
-
Äärimmäisenä pisteenä voi olla psykoosi jota ei voi oireiden perusteella erottaa amfetamiinin tai skitsofrenian laukaisemasta psykoosista. Sinut toimitetaan suljetulle osastolle, lääkitään vihannekseksi ja tarjotaan talon puolesta kuppi kahvia. Näitä tapauksia on riippumattomien tutkijoiden mukaan tuhansia. Ottaen huomioon millainen kahvimaa Suomi on, ja kun tilaa ei osata diagnosoida, arvelisin meidänkin lataamoistamme löytyvän eräitä.
-
Oireet voivat alkaa vasta vuosien käytön jälkeen, itselläni kesti 5 vuotta ennen kuin huomasin mitään. Kofeiini on hankkimieni tietojen ja kokemukseni perusteella maailman vaarallisin huume, eikä pelkästään riippuvuusnäkökulmasta, minulle kofeiini esittäytyi hiipivänä hulluutena.
-
Ei pidä unohtaa, että kofeiini muuttaa eläinkokeissa rajusti eri välittäjäaineiden reseptoritiheyksiä aivosoluissa, se aiheuttaa solukuolemaa aivoissa ja estää hippokampuksen solujen uusiutumista. Kroonisen kofeiinialtistuksen aiheuttama hippokampuksen solukato ja mantelitumakkeiden glutamaattitason kohoaminen ja niiden verenkierron vilkastuminen selittävät osaltaan kofeiinin kykyä aiheuttaa masennusta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä.
Näistä kolmesta siis kofeiini aiheuttaa riippuvuutta herkimmin siksi, että se ei varoita käyttäjää voimakkailla vaikutuksilla samoin kuin kokaiini ja heroiini. Kokaiini- ja heroiiniriippuvuus syntyy useimmiten siksi, että haetaan nautintoa tai paetaan ongelmia niiden vahvan päihtymysvaikutuksen vuoksi, henkisesti tasapainoinen kokeilija ymmärtää pysytellä niistä erossa, mutta kofeiiniriippuvuus syntyy kenelle tahansa huomaamatta.
“Long-term overuse of caffeine can elicit a number of psychiatric disturbances in adults. Two such disorders recognized by the American Psychiatric Association (APA) are caffeine-induced sleep disorder and caffeineinduced anxiety disorder. In some individuals, large (ingestion of 500 mg caffeine or more) amounts of caffeine can induce anxiety severe enough to necessitate clinical attention. This caffeine-induced anxiety disorder can take many forms, from generalised anxiety, to panic attacks, obsessive-compulsive symptoms, or even phobic symptoms. Because this condition can mimic organic mental disorders, such as panic disorder, generalised anxiety disorder, bipolar disorder, or even schizophrenia, a number of medical professionals believe caffeine-intoxicated people are routinely misdiagnosed and unnecessarily medicated when the treatment for caffeine-induced psychosis would simply be to withhold further caffeine. A study in the British Journal of Addiction concluded that caffeinism, although infrequently diagnosed, may afflict as many as one person in ten of the general population (Nehlig et al. 1992).”
Evira: Risk assessment of caffeine among children and adolescents in the Nordic countries
sä olet niin turha!!!!
Monet ihmiset eivät ymmärrä tätä, koska suurelle osalle kofeiinista ei ole niin suurta haittaa. Pienikin osa voi kuitenkin olla melkoisen suuri.
Asiantuntijoiden mukaan 10-20% saa kofeiinista psyyken oireita, Suomessa se tarkoittaa ainakin 500 000 ihmistä, se maksaa yhteiskunnalle melkoisesti, satoja miljoonia euroja vuodessa, tähän päälle lisätään hommasta aiheutuneet itsemurhat.
Kuulostaa tutulta. Kerkisin kiskomaan 4 vuotta kahvia, ennen kun alkoi oikeasti psyyke rakoilla. Sen jälkeen juuri tuo vaarallinen koukuttavuus on tehnyt tehtävänsä. Olen jatkanut 8 vuotta aineen vetämistä, vaikka tiedän että se on äärimmäisen haitallista.
Minulle riitti kun olin sen kaksi viikkoa minimiannoksella ja vedin sitten yliannoksen, se kauhu ja ne neuropaattiset kivut, jotka siitä seurasivat, riittivät hyvin lääkkeeksi lopettamiseen, ei ole tullut mieleenkään edes maistaa kahvia sen jälkeen, vaikka kofeiinikahvin tuoksu herättääkin fyysisen riippuvuuden aiheuttaman himon.
taidanpa ottaa kupillisen
Kahvi on ollut pahin viholliseni jo kauan aikaa pienenäkin määränä. Harjoiteltuani rentoutumista ja kahvin aiheuttaman pahoinvoinnin tiedostamista siinä tilassa olen tainnut voittaa sen pahuksen. En koe riippuvuutta sen juomiseen enää. Kiitos näistä viisaista sivuista!
Heh … anonyymit kofeinistit … ollaan kuivilla, kiva kuulla =)
Terve. Haeskeltiin tässä isännän kanssa tarinoita kofeiinin kiroista, ja olen järkyttynyt luettuani näitä sinänsä loistavia sivuja. Tuli itsellekin pakottava tarve kirjoittaa oma tarinamme. Eli, kumpikaan meistä ei vuosikausiin juonut kahvia, ja mitään omituisia oireita ei sinä aikana ilmaantunut. Nyt olemme kuitenkin tätä myrkkyä juoneet säännöllisesti jo muutaman vuoden, aluksi itselleni tuli lievää pulssinnousua ja ahdistusta mutta ei sen kummempaa. Sitten kun elimistö tottui aineiseen, niin oireetkin loppuivat. Nyt sairastin pari viikkoa välikorvatulehdusta ja siitä johtuen olin levossa ja hissuksiin ja aivan huomaamatta olimme molemmat teelinjalla, ja tämä aika sujui aivan hyvin. Ja yllätys, heti kun maistoin tämän “vieroitusajan” jälkeen pari kupillista kahvia, niin alkuajan oireet palasivat. Alkoi mietityttää koko myrkyn tarpeellisuus ja terveellisyys.
Mutta nyt täytyy kertoa varsinaisesta pääasiallisesta aiheestani, eli mieheni ongelmista. Tässä muutaman vuoden aikana hänen elimistönsä kesti kahvia aivan hyvin, lukuunottamatta perinteistä närästystä. Tänä syksynä kahvi alkoi kuitenkin pikkuhiljaa aiheuttaa muitakin oireita, eli kahvin jälkeen hän muuttui hermostuneeksi ja ärtyneeksi, ja paikallaanolo ja keskittyminen oli vaikeaa. Nämä oireet liittyivät aina selvästi kahvinjuontiin.
Emme kiinnittäneet silloin oireisiin vielä kovinkaan suurta huomiota, mutta nyt tilanne on kuitenkin pahentunut. Muutama viikko sitten tuli pari omituista ahdistuskohtausta, jotka olivat kohtuullisen pelottavia. Isäntää alkoi kuristaa kurkusta ja ahdistaa todella voimakkaasti, ja hän luuli kuolevansa. Paikallaan pysyminen oli vaikeaa, ja olo parani kun meni ulos raittiseen ilmaan ja pysyi liikkeessä. Vähän ajan päästä kohtaus meni ohi.
Sitten välissä hän sairasti oman välikorvatulehdukseni aikoihin flunssan, ja olimme tosiaan tämän ajan teelinjalla. Tänä aikana omituisia ahdistusoireita ei muistaakseni ollut. Sitten teekuurin jälkeen muutamana päivänä joimme kahvia, ja sitten tulikin taas seuraava kohtaus. Tällä kertaa kuvioihin tuli myös rintaoireita, joten soitimme ambulanssin. Muita oireita olivat vapina, ahdistus, huimaus, heikotus, paniikki ja kuolemanpelko. Myös lihakset vasemmasta kyljestä ja lapaluusta olivat todella turvoksissa ja kireällä.
Häneltä mitattiin paikanpäällä sydänkäyrä ja happisaturaatio ym, ja kaikki näytti normaalia. Paniikkioireet menivät ohi ja kaikki oli taas hetken aikaa hyvin. Nyt kuitenkin kohtauksia on tullut säännöllisin väliajoin, päällimmäisinä ovat lihaskireys, turvotus, heikottaminen ja paniikkioireet. Myös mahaoireita on kohtauksien aikana ollut. Välillä on kahvia maisteltu, ja aina muutaman tunnin päästä on kohtaus tullut.
Viime viikonloppuna tuli juotua viikon tauon jälkeen pari kuppia kahvia, alkoholia ja kofeiinipitoisia limsoja, ja eilen oireet olivat pahempia kuin ikinä. Yritimme käydä lenkillä ja palasimme kesken kaiken takaisin, kun miehellä jalat eivät meinanneet kantaa edes takaisin kotiin asti. Tänään hän kävi lääkärissä ja kunto oli kuulemma erinomainen. Miehellä oli kyllä melkein koko päivän olo oikein loistava, kunnes nyt illalla seitsemän jälkeen joimme pari kuppia kahvia, ja oireet tulivat jälleen takaisin. Lenkille lähdöstä ei jälleen tullut yhtään mitään, heikotus ja paniikki alkoi heti kotiovelta. Lihakset menivät jälleen täysin kramppiin, jalat ovat täysin voimattomat, jäsenet myös puutuvat, ja hän myös huomaamattaan puree hampaitaan kouristuksenomaisesti koko ajan yhteen. Maha on myös jälleen täysin hajalla ja ahdistaa.
Tässä on ehditty miettiä jo vaikka mitä pelottavia vaihtoehtoja mitä voisi olla oireiden takana, ja nyt tänään tuli vihdoin vakavasti mieleen kofeiini. Ajattelinkin kysyä mielipiteitä, että kuulostaako oireet yhtään tutuilta, eli voisiko vaivojen takana todella olla kyseinen laillinen huume? Koska jos näin olisi, niin se olisi erittäin helpottava tieto. Sillä siinä tapauksessahan vaivoista olisi myös mahdollista päästä eroon yksinkertaisesti luopumalla kahvista. Kiitos silmät avaavasta blogista. =)
Isännällä on ainakin mallikelpoiset kofeinismin oireet, ei se tuosta lopettamatta mene kuin pahempaan suuntaan. Kahvin lisäksi täytyy luopua teestä ja muustakin kofeiinista, minä jätin jopa suklaankin.
Ei muuta kuin tutustumaan tuohon vieroitusosioon ja ottakaa siitä hommasta projekti, se voi nimittäin vaatia sen suhtautumisen, joillekin vieroitus voi olla vaikea, ääritapauksissa jopa hengenvaarallinen. Parempi kuitenkin pyrkiä selvittämään ongelmaa poistamalla sen aiheuttaja, ennen kuin se aiheuttaa pysyviä vahinkoja aivoille ja aineenvaihduntasysteemiin, jotka taas voivat asettaa kaikenlaisia rajoituksia elämään loppuiäksi.
Olisi kiva kuulla joltakin puolueettomalta taholta (jota ei kai ole olemassa), onko tämä blogi pelkkää paskaa vai piileekö näissäkin kirjoituksissa vähän isompi kuin minimaalinen totuuden siemen. Kyllähän se tiedetään, että kofeiini ei ole hyväksi, joten kyllä näistä se minimaalisen kokoinen ainakin löytyy, mutta…
Jooh, olen juonut 8-vuotiaasta runsaasti light-kolajuomia, vuosien myötä päivittäinen kurkusta alaskaadettava määrä on noussut litroihin, sairastan psykoottista masennusta… Ja vaikka tiedän varsin hyvin, että masennukseni ei johdu pelkästään tästä turhasta porejuoman litkimisestä, tiedän kyllä senkin, että tietyt oireet varmasti vähenisivät jos lopettaisin… mutta en jaksaisi koska nam. huohh.
Eikös siinä ole tahoa ihan tarpeeksi kun kokeilee olla puoli vuotta kokonaan ilman kofeiinia, siinä ajassa selviää takuulla, vaikuttaako se oireisiin. Veikkaanpa, että saattais toi masennuksesikin lähteä aika nopeasti jos pääsisit riippuvuudestas eroon, mutta omapa on asiasi, nyt sinua on ainakin informoitu, loppu on itsestäsi kiinni.
Kannattaa myös tutustua oikeasti puhtaaseen ruokaa:
http://www.viidakkomies.com/
http://quinoaa.blogspot.com/
Kofeiini aiheuttaa mulle ahdistusta ja älykkyyden tyyppejen epätasapainoutumista = hajamielisyys. Loogis-matemaattinen äly liiallistuu - ikään kuin siirtyy staattisesti nopeampaan tahtiin kuin muu mieli.
Homma toimii hyvin jos pysyttelee zeniläisittäin pikkupikkukupillisessa teetä.
Minä taas viihdyn parhaiten spatiaalisella puolella ja sinne pääsee emäksisyydellä. Sillähän saa aivoista optimitehon irti, koska ne on suunniteltu toimimaan oikein aika kapealla ph-toleranssilla.
Upea fiilis, kun saa 55-kesäisenä takaisin mielensä sellaisena, kuin se oli joskus alta kakskymppisenä. Oppimiskyvyn palautuminen oli niin selkeä ja nopea kokemus, että sen aiheuttama vapautumisen fiilis oli samaa luokkaa kuin koanin aiheuttama satori, mutta, toisin kuin satorissa, se jäi päälle.
On niin järetöntä, että mäkin olen juonu kahvia monia vuosia sen jälkeen kun totesin ettei ole hyväksi. Ensin olin vuoden juomatta kunnes aloitin ja sen jälkeen seurasi jojo liike. Alotin lopetin alotin lopetin. Aloitin aina uudelleen koska kun olo on ensin tasapainottunut niin pystyy hetken aikaa juomaan kahvia ettei tule negatiivisia oireita. Ja sitten huomaakin olevansa taas samas tilas. Nyt oon juonu tasasesti pari kuppii päiväs, mut tiedän et mulle ykskin on liikaa. Kiitos tästä sivustosta. Heräsin ja nyt tulee stoppi tälle riippuvuudelle! Sittenhän saan nähdä kuinka paljon oireistani häviää.
Kofeiini on kyllä salakavala huume, paitsi ominaisuuksiensa vuoksi, myös siksi, että sitä ei mielletä huumeeksi. Riippuvaiset eivät useimmiten tiedosta omaa tilannettaan. Kannattaa toimia tuon hoito-ohjeen mukaan, sillä saa palautettua kehon ph-tasapainon todella nopeasti.