Virtsahappohyökkäys
Hel 1. 2010 - qmies
Noin neljä tuntia heräämisen jälkeen kihtinen kinttu kipeytyi, päkiä oli arka ja tuntui yhtä aikaa sekä kylmältä että kuumalta. Isonvarpaan kärjessä tuntui pieni pistos, joka toistui ajoittain. Happojen tullessa verenkiertoon, ensimmäinen oire oli syljenerityksen lisääntyminen, heikko pahoinvointi ja äärimmäinen heikkouden tunne. Sitten stressihormonitasot kohosivat, samoin verenpaine, ja alkoi tinnitus ja samanlainen huimaus, jolla paniikkihäiriöni alkoi 4½ vuoden kahvinjuonnin jälkeen, sekä myöhemmin päänsärky. Suolen lihakset rentoutuvat nopeasti ja sen sisältö lähtee liikkeelle siten, että sen tuntee selvästi. Uloste on löysää ja hyvin vaaleata. Ajattelukyky heikkeni, ahdistus ja pelot alkoivat vaikuttaa ajatteluun enemmän kuin järki.
Ryhdyin heti vastaiskuun vedellä ja emäksillä, ja sain oireet hallintaan siten, että olo oli siedettävä. Koska olen syönyt kaliumpitoista ravintoa runsaasti, ei tähän tilanteeseen liittyvä rytmihäiriö tuntunut juuri lainkaan. Aiemmin ne olivat kivuliaita ja pelottavia. Alkuoireista päätellen, happohyökkäys oli melko runsas, ja siksi pystyn arvioimaan vastatoimien tehoaa, vertaamalla sitä aiempiin tilanteisiin. Tämä hoito on todella tehokas ja nopea.
Sairaanhoidon budjetista, todennäköisesti pitkästi yli puolet aiheutuu tästä ongelmasta, ja itsemurhatilastoihin vaikutus voi olla jopa yli 80%. Eniten itsemurhatilastoa kartuttavat psyyken oireet ovat hoidettavissa alle viikossa kotioloissa. Ms-oireet poistuvat 6-24 kuukaudessa, riippuen kertymien laadusta ja määrästä. Ikävää, että lääkärit käsittävät valansa perimmäisen sisällön olevan pyrkimyksen hyödyntää sairauksia bisnesmielessä, diagnosoimalla ne väärin. Todellisuutta tarkastellessa, huomaa melko pian, että lääkärin ammatti on kaikista ammateista eettisesti halveksittavin. Mikä voisi olla matalamielisempää, kuin sairauksien aiheuttaminen ja ylläpitäminen hyötymistarkoituksessa? On rikos ihmisyyttä vastaan, että lääketieteen annetaan monopolisoida sairauksien hoito lakitasolla, kun ottaa huomioon, että lääketiede kuuluu bisnestieteisiin.